Kyllä, postauksen otsikko on vaihteen vuoksi suomenkielinen.
Mä yritin korjata kaikki mun sotkut
Mut en onnistunu ja tiesin et se on loppu
Tää ei ollu kenenkään syytä enkä mä syytä ketään
Mä toivon ettei teissä syyllisyydentunteet herää
Koska sil ei oo mitään merkitystä enää
Mul ei vaan ollu mitään syytä enää elää
Mä lähin sen takii ku ei ollu hyvä olla
Joka vitun asias mä olin täys nolla
Mä en enää kestäny se oli pelkkää paskaa
Mul ei ollu yhtäkään syytä enää jatkaa
Teijän pitää vaan koittaa ymmärtää
Mä en pystyny antaa teille tän enempää
Kiitos ku jaksoitte tukea ja rakastaa
Uskoo luottaa ja mun takii jaksaa
Mä en tienny miten oisin voinu tän teille maksaa
Käyks jos mä suojelen teitä taivaasta?
Uudesta ulkoasusta tuli kivan raikas ja nyt siirryn oikeesti pääaiheeseen. Mä kirjotin tän eilen illalla, koska oli pakko päästä purkamaan ajatuksia. Tähän postaukseen olis löyny niin vitusti erilaisia lyriikoita, et huhhuh, mut noi tais olla osuvimmat.
En tiiä mitä tästä selittäisin. Mä kuulen jokaiselta taholta, et "huominen on parempi", "kaikki kääntyy paremmaks". En usko tohon paskaan enään. Oon eläny liian monta huomista huomatakseni, et se ei käänny paremmaks. Joskus ihan satunnaisesti on vähän paremmat fiilikset, mut sit se kaikki romahtaa. Koskaan ei tuu sellasta päivää, et kaikki kääntyis lopullisesti paremmaks.
Ku olin pienempi, ni unelmoin siitä, et voin muuttaa muualle. Nyt haluun vaan pysäyttää ajan, koska en oo valmis aikuistumaan. Tiiän sen, et en oo henkisesti tarpeeks vanha tai vahva ottaakseni elämäni käsiini. Oon liian heikko.
Pelkään.
Jos löytäsin jostain sisimmästäni rohkeutta, ni käyttäisin sen tästä maailmasta pois pääsemiseen. En mihinkään muuhun. Ikävä kyllä Jumala
(tai kuka/mikä vittu meijät onkaan luonu) on päättäny, et mun täytyy olla niin heikko, etten voi tappaa itteni, koska sillon tietyillä parempiarvoisilla ihmisillä ei olis sylkykuppia. Mut luotiin tähän tehtävään, mut kai mun elämä päättyy sit siihen, ku mä lopulta kaadun maahan ja alan itkemään. Mun elämä varmaan päättyy siihen, et saan tarpeekseni ja löydän sisältäni tarpeeks rohkeutta irtautua tästä maailmasta.
Sitä päivää odotellessa.
Valitettavasti kellekään ei koskaan tuu sitä viimestä päivää, jollon kaikki kääntyy hyväksi, elämä ei vaan toimi silleen, eikä kukaan voi sanoa, että nyt mun elämä menee hyvin ja tulee aina menemäänkin. Ikinä ei tiiä mitä tulevaisuus tai huominen tuo tullessaan ja jos vaan odottaa sitä parempaa huomista, ei ikinä elä nykyhetkessä eikä ikinä mikään muutu paremmaksi.
VastaaPoistaJokaiselle tulee ne vastoinkäymiset ja jos sulla ne on nyt jo nuorena, oot vanhempana paljon vanhempi ihminen. Ihminen, joka elää koko lapsuuden ja nuoruuden kuin ruusuilla, saattaa mennä laitoskuntoon siitä ekasta vastoinkäymisestä, oli se sitten lemmikin kuolema, työpaikan menetys tai rankka sairaus. Ihminen, joka on joutunu näkemään, tuntemaan ja kokemaan paljon jo nuorena, kehittyy paljon vahvemmaksi, eikä vanhempana välttämättä samanlaiset asiat enää hetkauta ollenkaan.
Aika auttaa ihan kaikkeen ja se, että keskittyy siihen, mistä ite oikeasti tykkää ja oppii löytämään ittensä ja rajansa. Jos tietää, että masentuu jos vaan istuu yksin nurkassa, niin sitten tekee toisin ja lähtee vaikka lenkille. Vaikka kuinka vihais liikuntaa esim. niin ihan kemiallinen tosiasia on, että se vapauttaa endorfiineja eli mielihyvähormoneja ja tulee parempi fiilis. Lisäksi mitä paremmin pitää omasta kehostaan huolta, sitä parempi mieli on myös ja sitä virkeempi on kehittämään itseään sellaiseksi ihmiseksi, joka haluaa ja jaksaa olla. Siitä saa hyvän harrastuksenkin, kun alkaa oikeasti opiskelemaan terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta ja samalla saa kaupan päälle hyvän mielen!
On tietty myös tärkeää pysähtyä välillä miettimään asioita kunnolla, mutta liialla märehtimisellä ja valituksella ei oikeasti kukaan ole koskaan päässyt mihinkään. Ja tietysti jos tuntuu liian raskaalta kaikki, niin vielä kun on alaikäinen ja koululainen niin KANNATTAA todellakin käyttää hyväkseen niitä ilmaisia mielenterveyspalveluja, joihin pääseekin helpommin. Uskon ajattelutapaan, että ei voi valittaa ennenkun on yrittänyt tehdä asialle jotain ja psykologit ja psykiatrit on kuitenkin koulutettuja auttamaan, joten ei ne kaikki ihan perseestä voi olla, vaikka oiskin huonoja tarinoita kuullut. Kuraattori, terkkari ja googleta ihmeessä nupoli! Jos yksi ammattiauttaja on huono, niin ihmeessä heti vaan toiselle jos on mahiksia mennä. Turha luovuttaa, jossei ole kaikkia teitä vielä kokeillut!
Ja usko pois, todella monelle teinille se elämä on ihan yhtä hankalaa, eli et tosiaan oo ajatuksies kanssa yksin!